Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vettä satoi ankarasti, mutta kun ensimmäinen FIN 5 2012 päivä Teuvalla ja Jurvassa valkeni, loppui myös sade. Päivä saatiin vietyä läpi poutaisessa säässä ilman suurempaa saderyöppyä.
Päivä lähti käyntiin, kun Teuvan Yrittäjien rakentama esiintymislava siirrettiin varsinaiselle torialueelle.
FIN 6 Design käsityömyymälässä ja kahvilassa järjesteltiin viimehetken tavaroita, puutarhakalusteita ja kahvi alkoi porista.
FIN5 suunnistusviikon ensimmäinen kilpailupäivä käynnistyi Pässilässä, Jurvassa. Lähtö- ja maalialueen kisamaasto pystyi yllättävän nopeasti suodattamaan sateen, ja pellot pysyivät hyvinä. Suunnistajat pitivät ratoja mukavina ja riittävän haastavina, ja toki vielä aamusta kivikko oli sateen jälkeen melko liukasta. Tiistaipäivän radoille on luvassa sitten enemmän suota…….ja ehkä kuokkaakin. Pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin, muutamia venähdyksiä ja nilkan nyrjähdyksiä tavanomaiseen tapaan. Osallistujia saapui kaiken kaikkiaan yli 2000.
Teuvan kunta, Närpiön ja Kurikan kaupungit pitivät yllä omaa kuntainfopistettä ja järjestivät omaa kivaa suunnistajille. Alueella sai kokeilla ryhmähiihtoa laudoilla ja siirrettävien saunojen siirtämisnopeutta. Kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen vieraili alueella ja myhäili tyytyväisenä kisojen käynnistymistä.
Illalla FIN 5 yhteistyökumppani Pohjolan järjestämässä iltatilaisuudessa suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki kertoi itsekin osallistuneensa kuntosarjan suunnistukseen, ja piti pitkää AA-rataa onnistuneena. Hän toi myös viestiä nuorten MM-suunnistuskisoista Slovakiasta, jossa vaasalainen Kirsi Nurmi oli voittanut pitkien matkojen kultamitalin. Mika Ilomäki kertoi Suomessa olevan 60 000 suunnistuksen harrastajaa ja noin 2, 5 miljoonaa kilometriä tehdään vuoden aikana suunnistussuorituksia Suomessa yhteensä. Suunnistustapahtumien televisionti on tuonut lajin kaikkien suomalaisten tietoisuuteen. Tämän lajin piirissä on voitu juuri nykyteknologian avulla tehdä lajista hyvin seurattavaa televisiossa. Myös Minna Kaupin suoritukset ja iloinen reipas esiintyminen on tuonut uutta piristysruisketta lajiin.
Avainsanat: FIN 5 2012, Pässilä, suunnistusliitto, Teuva, TeuvaON







