Bisnestä

Globe Hopen Lukkala Luovasti-perjantaissa

8. lokakuu 2012 - Bisnestä,Tapahtuu

TEAKissa pidetään perjantaina 12.10. kolmas Luovasti-perjantai, jonka aiheena tällä kertaa on lifestyle. Yhtenä luennoitsijana on ehkä tunnetuimman ja menestyneimmän suomalaisen ekologisen designyrityksen, Globe Hopen perustaja Seija Lukkala.

Lukkalan mukaan eettisyys, ekologisuus ja esteettisyys ovat tulevaisuuden menestystekijöitä.

- Kuluttajat edellyttävät yrityksiltä eettistä ja ekologista selkärankaa. Tutkimusten mukaan jopa kolmasosa on valmis boikotoimaan tuotteita, jotka eivät täytä näitä vaatimuksia. Tieto liikkuu tehokkaasti internetissä – eli luontoa ja ihmisoikeuksia polkevat yritykset narahtavat nopeasti, Seija Lukkala sanoo.

Globe Hope valmistaa ekologisia designtuotteita kierrätysmateriaaleista. Vihtiläinen yritys on saanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Sen tuotteita myydään ympäri Eurooppaa sekä Japanissa.

Luovasti-perjantain järjestää TEAKin Luovakas-hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa yrittäjyyskoulutusta aikuiskoulutuksen parissa. Luovasti-perjantaissa kuullaan esimerkkejä menestyneistä yrityksistä ja saadaan oppia, miten jalostaa omaa yritystoimintaa. Hanketta rahoittaa ESR / Etelä-Pohjanmaan ELY.

Luovasti-perjantaissa on myös työpaja Koskettava käsityö, jonka vetää muotoilija Taina Saha. Päivä on maksuton, mutta ilmoittautumisia pyydetään ruokailujen takia keskiviikkoon 10.10. mennessä: p. 050 3948 846 tai
seija.pulkkinen@teakoy.fi

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

Pohjalainen alihankintaosaaminen esittäytyy Tampereella

18. syyskuu 2012 - Bisnestä

Kauhajoen, Kurikan ja Teuvan yhteisosasto näyttävästi Alihankintamessuilla

 

Jo kolmatta kertaa on koottu yhteisosasto Kauhajoen, Kurikan ja Teuvan teknologiateollisuuden yrityksistä Alihankintamessuille 18. – 20.9. Tampereen messuhalliin. Mukana ovat Kurikasta  Co-Automation Oy, Mackfinn Oy ja Kurikan konepaja Oy. Kauhajoelta lähtevät Ossin Metalli Oy, Logistics Center Oy ja Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä.

Teuvalta mukana on Teuvan Keitintehdas Oy.

Historian suurimmat Alihankintamessut alkavat Tampereelle tiistaina 18.9.  Suomen merkittävin teollisuuden messutapahtuma on suurempi kuin koskaan. Tapahtuma onkin Euroopan toiseksi suurin alan tapahtuma messukävijämäärällä mitattuna. Messuilla on 890 näytteilleasettajaa yhteensä 17 eri maasta ja näyttelyn pinta-ala on 13 600 neliötä. Kolmipäiväiset messut esittelevät yli 2000 uutta innovaatiota. Monipuolinen messuohjelma sisältää näyttelyn lisäksi seminaareja, joissa nostetaan esille kansainvälistyminen ja vienti. Torstaina yrityksille on tarjolla kansainvälinen yrityskontaktitapahtuma. Messuille odotetaan 16 000 kävijää.

Kauhajoen, Kurikan ja Teuvan yhteisosastolla esitellään mm. uutuustuotteena Backflow – tuote, joka on takaisinvirtauksen estolaite.

Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä tekee messuilla aktiivista elinkeinoelämän työtä ja etsii uusia teknologiayrityksiä sijoittumaan Suupohjan alueelle EAKR – rahoitteisen Sorvaamo – hankkeen avulla.

Alihankintamessujen avajaiset. Messujen avauspuheen piti Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Yrittäjävaltuuskunnan kansainvälistymisryhmän puheenjohtaja, toimitusjohtaja Antti Zitting, Sacotec – yhtiöt.

Avainsanat: , , , , ,

Täältä tullaan Pietari? – vientikaupan tietopaketti yrityksille

13. syyskuu 2012 - Bisnestä

Täältä tullaan Pietari ? – vientikaupan iltapäiväseminaarissa TEAK:n High Tech Chamber – salissa saatiin aimo annos tietoa vientikaupan aloittamiseen. Tilaisuudessa Vaasan ammattikorkeakoulun yliopettaja KTT Satu Lautamäki kertoi brändäyksen ja muotoilun merkityksestä kansainvälistymisessä, Varsinais – Suomen Ely-keskuksen Turkka Ristimäki selvitti julkisista rahoitusmahdollisuuksista vientiverkostoille, Finprosta Kari Pokkinen selvitti heidän asiantuntijapalveluista Venäjän viennistä kiinnostuneille, Suomalais-venäläisen kauppakamarin johtaja Jaana Rekolainen toi uutisia Venäjän ja erityisesti Pietarin mahdollisuuksista asumisen alan yrityksille ja lopuksi saimme kuulla Unituli – yrityksen vientiponnisteluista Lars-Erik Wägarilta

Etelä-Pohjanmaalla yritysten viennin osuus valtakunnan kokonaisviennistä oli 1.5 % vuonna 2009. Etelä-Pohjanmaan liiton kansainvälinen liiketoimintaympäristö -työryhmän tavoitteena oli, että viennin osuus nousee kahteen prosenttiin 2012 mennessä. Vuonna 2009 ulkomaankaupan piirissä olevia yrityksiä oli 350. Tavoite vuodelle 2012 on ollut yli 400. Perinteisen tavara- ja palvelukaupan lisäksi toimenpiteet kattavat myös innovaatioihin ja teknologiansiirtoon liittyvän yritystoiminnan sekä tuontiyritysten toimintaedellytysten parantamisen.

 

Heikki Ahola ja Lars-Erik Wägar

Kauppatase on miinusmerkkinen tällä hetkellä historiallisesti. Vienti Suomessa on levännyt suurten yritysten käsissä. Ja nyt kun vienti ei vedä, korostuu tuonnin osuus. Yritysryhmänä mikroyritysten kokonaistuonti on ollut neljä kertaa suurempi kuin vastaavien kokonaisvienti. Eli johtopäätös: tuonti on helpompaa. Vientiosaamiseen ja sen hyödyntämiseen sekä viennin rohkaistumiseen kannattaa panostaa. Tarvitaan uusia avauksia esim. asumisen alalla kokonaisuutena.

 

Tilaisuuden tarkoituksena oli herätellä maakunnan yrityksiä kansainvälistymään sekä erityisesti huomioimaan Venäjällä olevat mahdollisuudet. Venäjän markkinat ovat kasvavia lähimarkkinoita ja kannattaa muistaa, että Venäjästä tulee WTO:n jäseneksi ensi vuoden alusta. Vuoden 2012 alkuvuonna vienti Venäjälle kasvoi jopa 13 %. Venäjän ja Pietarin markkinoiden faktat: Venäjän toiseksi suurin kaupunki on Pietari, ja se on myös Euroopan neljänneksi suurin kaupunki. Väkimäärä on 4,5 miljoonaa asukasta. Pietari on myös Luoteis-Venäjän alueen keskus, ja väkimäärä tässä ympäristössä 13,5 miljoonaa.

Jaana Rekolainen

 

SEK, Teuvan kunta ja Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari haluavat yhteistyönä edistää alueen yritystoiminnan kansainvälistymistä, tuoda tietoa alueen ja ulkopuolisten kansainvälistymisen tukipalveluista sekä olla vahvistamassa yritysverkostojen ja toimijoiden yhteistyötä kansainvälistymiskehityksen kannalta.

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Rahoitusmarkkinat ja tulevaisuuden näkymät – suuri kysymysmerkki ?

4. syyskuu 2012 - Bisnestä

Aamukahvien jälkeen alustus TEAK Oy:n High Tech Chamber salissa

Teuvan kunnan ja Teuvan Yrittäjien yhteiset aamukahvitilaisuudet aloitettiin kesätauon jälkeen tiistaina 4.9. TEAK:n tiloissa, High Tech Chamber – salissa.

Aamupalan jälkeen saimme kuulla Suupohjan Osuuspankin uuden toimitusjohtajan Hannu Tuominiemen alustuksen rahoitusmarkkinoista ja tulevaisuuden näkymistä.

Hannu Tuominiemi muisteli, että ei koskaan hänen pankkiurallaan ole ollut tälläistä tilannetta, että rahoitusmarkkinoiden ennustaminen olisi vaikeaa, edes karkealla tasolla. Tällä hetkellä valtiovarainministerit ja EPK pyrkivät euron vakauden säilyttämiseen. Euroopan talousongelmien kanssa samaan aikaan tiukennetaan pankkisääntelyä, ja osana markkinoita sekaa myös politiikka.

Heinäkuun loppuun ennustettiin euribor 12 kk koron olevan n. 1 %, kun se toteumahetkellä oli 0,84 % ja tällä hetkellä jo 0,798 %. Korot ovat alimmillaan koskaan EU -aikana. Ennusteiden mukaan 12 kk euribor on vielä heinäkuu 2016 alle 2 %. Pääomia on tarjolla, mutta millä ehdoilla sitä lainataan?

Suomessa teollisuuden tilauskannoissa ei ole näkynyt paljoakaan Euroopan taloustilanne. Kemianteollisuus porskuttaa, kone- ja laitevalmistajien tilanne alkukesästä oli hyvässä valossa. Teknologiateollisuus ja huonekaluteollisuus ovat vaikeuksissa. Yritysten maksuhäiriöt ovat selvästi kasvamassa. Suomessa on tällä hetkellä n. 50 000 yritystä maksuhäiriössä.

Pannkisääntely kiristyy vuosien 2012 – 2019 aikana, koska Basel III – säädökset otetaan käytäntöön. Pankeilta edellytetään parempaa vakavaraisuutta. Pankeille asetetaan myös katto taseen kasvulle eli maksimivelkaantuneisuudelle. Edellytetään parempaa likviditeettipuskureita eli maksuvalmiutta. Puskureiksi käy käteisvarat tai esim. valtion velkakirjat. Pankkivero tulossa Euroopaan pankeille, mutta Suomi aikoo ottaa sen käyttöön etunenässä etuajassa. Pankkivero määräytyy pankin taseen pohjalta.

Hannu Tuominiemen mukaan pankkisääntelyssä on kysymys kannattavuuden lisäämisestä. Sitä voi tehdä tuottoja lisäämällä (eli hintaa lisää) tai kuluja vähentämällä tai käyttäen molempia keinoja. Pankit tulevat arvioimaan vakuudet tarkemmin ja riskinotto halukkuus vähenee. Rahoituksen hintaan on tulossa vahvaa korotuspainetta, ja rahoituksesta tulee entistä valikoivampaa, ja riskit hinnoitellaan entistä korkeammalle.

Mitä yritysten nyt pitäisi tehdä?

Hannu Tuominimen lääkkeet yrityksille ovat:

- pidä tase terveenä eli omavaraisuusasteen olisi hyvä olla yli 20 %

- kannattaa tutkia uusien asiakkaiden taustat ( maksuhäiriöt lisääntyvät)

- löydä kustannusjoustoa omassa tuotannossa

- seuraa tilannetta ja markkinoita mitä tapahtuu ympärillä

- mikäli tulos näyttää kehittyvän negatiiviseksi, istahda tuumaustauolle ja tarvittaessa hae sparraajia – älä jää yksin

- lyhennä vierasta korollista pääomaa, se vähentää tulevaisuuden korkoriskejä

 

Avainsanat: , , , , ,

Kuukauden yrittäjäksi Rantalan Rakennuspelti Oy

4. syyskuu 2012 - Bisnestä

Teuvan Yrittäjät Ry julkistaa kuukausittain “Kuukauden Yrittäjän” ja kesätauon jälkeen kunniakirjan sai Rantalan Rakennuspelti Oy. Yrityksen takana ovat Veijo ja Tuula Rantala.

Rantalan Rakennuspelti Oy:n palveluihin kuuluvat rakennuspellitykset, sadevesijärjestelmät, kattoturvallisuustuotteet, savupiippujen pellitykset sekä tilaustyönä erilaiset pellitykset kuten hellan kuvut ja ilmastointiin liittyvät pellitykset.

Sesonkiaikoina Veijo ja Tuula ovat palkanneet lisätyövoimaa, mutta pääasiassa yritys työllistää yrittäjäpariskunnan. Talvella pääpaino on suunnittelussa ja tarjouslaskennassa, ja kesällä tehdän toimitukset. Lähinnä toimitetaan Teuvalle ja Jurvaan sekä muihin lähikuntiin.

Työssä tarvitaan kärsivällisyyttä ja täsmällisyyttä sekä myös voimaa ruuvien kiinnilaittoon. Tuula mainitsee myös rohkeuden nousta joskus melko jyrkille katoille.

Yritys toimi aluksi toiminimenä, mutta nyt jo kaksikymmentä vuotta on toimittu osakeyhtiönä.

 

Veijo ja Tuula Rantala

Tuulan ja Veijon yhteinen harrastus on puutarhanhoito. Omasta puutarhasta saadaan melkoista satoa; omenia, päärynöitä, luumuja ja kirsikoita, marjoja. Myös erilaisia kasviksia, erityisesti he ovat ihastuneita vihreisiin papuihin. Tuula kertoi, että yhdessä hoidetaan puutarhaa ja keväällä laitetaan siemenet ja tehdään kylvöt. Syksy on Tuulan säilöntäaikaa. Hän kertoi, että vierailulle he eivät vie kukkia vaan kädessä kulkee aina jokin heidän omasta puutarhasta säilötty tuote.

Tuula on hyväksytty tänä vuonna Suomen Taiteilijoiden Yhdistykseen. Hän lähetti neljä isoa kuvaa omista maalauksista ja sai hyväksyntäkirjeen niiden perusteella. Nyt yksi tauluista on mukana vuosinäyttelyssä lokakuussa. Tuula kertoo, että on aina maalannut, jo Ranskassa asuessaan hän piirsi paljon. Mutta 10 vuotta sitten saavuttuaa Teuvalle ja aloitettuaan yhteiselon Veijon kanssa, hän aloitti maalaamisen uudelleen. Mielellään hän maalaa kasvoja ja eläimiä, mutta myös maisemia ja paikkoja, joissa hän on itse vieraillut ja kokenut.

Veijo illat kuluvat tieteislehtien ja -ohjelmien parissa.

 

Avainsanat: , , , , ,

Yrittäjien aamukahvit 4.9.2012

3. syyskuu 2012 - Bisnestä

Tervetuloa yrittäjien aamukahvitilaisuuteen ti 4.9.2012 klo 8 alkaen TEAK:n tiloihin. Nautimme aluksi aamupalan Amica ravintolassa ja sen jälkeen siirrymme HighTec Chamber tilaan kuuntelemaan Hannu Tuominiemen alustusta aiheesta rahoitusmarkkinat ja niiden kehittyminen tulevaisuudessa.

Kaikki tervetulleita!

Avainsanat: , , ,

Etelä-Pohjanmaalla on paljon upeita muotoilun osaajia, hieno video, jossa Tella Teuvalta mukana

29. kesäkuu 2012 - Bisnestä,Ei kategoriaa

Katsoin juuri hienosti toteutetun etelä-pohjanmaan muotoiluosaamisesta tehdyn videon. Videon on toteuttanut Mediaporras, ja tuottajana KOKO-ohjelma luoville aloille.
Video löytyy tästä linkistä: http://vimeo.com/44391352

Design Etelä-Pohjanmaa from Mediaporras Oy on Vimeo.

Avainsanat: , , , , ,

Työyhteenliittymä – vaihtoehto suurten projektien toteuttamiseen

17. kesäkuu 2012 - Bisnestä

 

Työpaja yrittäjille – rakennusala, urakointi, konepajat:

Työyhteenliittymä – vaihtoehto suurten projektien toteuttamiseen

Ke 27.6. klo 18 – 21

kunnanviraston kokoushuone, Nouseva Kuohu, Porvarintie 20 A.

Ohjelma:

18:05 – 18:45

Miksi työyhteenliittymä? Toimintaympäristö ja ennakointi, toiminnan tavoitteellinen johtaminen sekä yhteistoimintamallit.

18:45 – 19:30

Työyhteenliittymän työnjako, toimivuus ja vastuut. Taloushallinnossa huomioitavat asiat.

19:30 – 20:15

Toiminnan ja tuotteen laatuun liittyvät aihealueet ja tarpeiden tunnistaminen työyhteenliittymässä

20:15 – 21:00

Sopimukset ja perustamistoimenpiteet. Jatkotoimenpiteet.

Keskustelu ja työpajan päättäminen

Työpajan vetäjänä Q-Test Oy:stä Jaana-Marjut Seppälä

Työpaja toteutetaan Suupohjan uudet toimialaytimet – hankkeen toimesta. Ilmoittauduthan heti mukaan, viimeistään 26.6. projektipäällikkö Johanna Peltoniemi, gsm 050-518 5138 tai email: johanna.peltoniemi@teuva.fi

Avainsanat: , , , , ,

Teuvan Keitintehtaan työntekijälle timanttinen ansioristi

6. kesäkuu 2012 - Bisnestä

Reijo Ketola saa onnittelut Teuvan Keitintehtaan toimitusjohtaja Henri Penttilältä

 

Suomen Yrittäjäin timanttinen ansioristi luovutettiin Teuvan Keitintehtaan työntekijälle, Reijo Ketolalle, yli 40 vuoden työskentelystä yksityisen yrittäjän palveluksessa. Reijolle on kertynyt palvelusvuosia yhteensä 42 vuotta, ja kaikki Teuvan Keitintehtaalla. Ansioristi luovutettiin Reijolle hänen 60 vuotispäivän kunniaksi pienimuotoisessa juhlatilaisuudessa hänen työpaikallaan. Luovuttajina olivat Teuvan Keitintehtaan toimitusjohtaja Henri Penttilä ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Minna Sillanpää.

 

Reijo tuli Teuvan Keitintehtaan palvelukseen vuonan 1970. Vuoden työskentelyn jälkeen hän suoritti varusmiespalveluksen ja sieltä palattuaan sai jatkaa yrityksessä.  Metallimiehen koulutuksen hän suoritti yrityksessä oppisopimuksen avulla. Reijo Ketolalla on työskennellyt siis yhden ja saman työnantajan palveluksessa, vaikkakin toimitusjohtajat ovat vaihtuneet vuosien varrella. Reijo aloitti, kun yhtiön johdossa oli Erkki Penttilä. Myöhemmin johtajaksi tuli Erkin poika Kari, ja nyt johdossa on Karin poika Henri.

 

 

Yli neljäkymmentä vuotta saman työnantajan palveluksessa on nykyaikana erittäin harvinainen saavutus. Siksi myös Teuvan Keitintehdas hakiessaan ansioristiä halusi osoittaa arvostusta työntekijälleen tästä saavutuksesta. Luovuttaessaan ansioristiä toimitusjohtaja Henri Penttilä totesi, että yrityksen henkilökunta ja sen ammattitaito on tämänkin yrityksen olemassaolon tae. Tuotteita ei synny ilman osaavaa henkilökuntaa. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Minna Sillanpää totesi onnittelupuheessaan, että tämä on upeaa olla luovuttamassa tätä ansioristiä nimenomaan pk-sektorin yrityksessä, sillä tuskin vastaaviin ansiovuosiin päästään suurissa yrityksissä.  (Voit kuunnella Henri Penttilän ja Minna Sillanpään onnittelupuheet tästä.)

Minna Sillanpää asettaa timanttista ansioristiä Reijo Ketolan rintaan.

 

”Olen kyllä todella otettu tästä ansiorististä, näitä on vain 90 kappaletta jaettu Suomessa ennen minua, ja nyt myös minulla on yksi”, kuvaili Reijo Ketola tunnelmia saadessaan ansioristin. Työkaverit olivat läsnä juhlahetkessä ja kahvikupin sekä kakun ääressä muisteltiin työteon hauskoja hetkiä. Reijo mukaan heillä on hyvä henki, ja huumoria piisaa, mutta pikku jekkuja ei enää tehdä niin paljon kuin ennen. Joskus saattoi löytää omat haalarit piilosta täytettynä paperilla, tai työkaluja on piiloteltu. Reijo muisteli myös, että firman saunaillan jälkeen hän oli löytänyt silmiltään vieraat silmälasit ja paljastuivatkin aamulla toimitusjohtajana olleen Kari Penttilän laseiksi. ”Mutta niillä laseilla kotiin vain osattiin ja töihinkin sai vielä maanantaina mennä”, nauroi Reijo.

Tehdaskierroksella Henri kertoi, että Reijo on myös tehnyt tehtaalla historiaa, kun on tehnyt töitä yli 30 vuotta samalla hitsausrobottikoneella. Robotti oli aikoinaan kiukaanvalmistuksessa käytetty Suomen ensimmäinen hitsausrobotti. Moni mies olisi ehkä jo aikaisemmin luovuttanut hitsaamasta tällä koneella, mutta Reijo on sen huolella hoitanut sekä huoltanut ja se työkalu on maksanut itsensä moneen kertaan.

Reijo Ketolan vaimonsa kanssa.

 

 

 

 

 

 

Teuvan Keitintehdas on perustettu 1925 ja sen päätuotteet ovat erilaiset kenttämuonituslaitteet ruostumattomasta teräksestä. Suurimmat asiakkaat ovat eri valtioiden armeijat. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös kiukaat ja padat sekä laitoksille suunnatut ruokakeittimet. Yhtiön palveluksessa on 13 työntekijää ja jo vuodesta 2004 Teuvan Keitintehtaan laatujärjestelmä on sertifioitu. Yritys edelleen panostaa laatujärjestelmään.

Leena Penttilä (vas.), Minna Sillanpää ja Henri Penttilä

Avainsanat: , , , , , ,

Maatiloja Teuvalla

31. toukokuu 2012 - Bisnestä

Tänä vuonna Teuvalla on tukea hakeneita tiloja 237 kpl. Tilojen määrä väheni kahdellatoista vuoteen 2011 verrattuna.

Vuonna 2000 tukihakemuksia palautettiin 336 maatilalta.

Sähköisten hakemusten osuus oli 55,02 % eli Teuvalla päästiin Maaseutuviraston tavoitteeseen, joka oli että vähintään puolet tiloista hakisi tukea sähköisesti.

Avainsanat: , , ,

Youtube

Lisää »

Flickr

Lisää »

Twitter

    Lisää »